Nuori ja mielenterveys Suomen kauneimmassa kunnassa

13.11.2019

Meillä on Kuusamossa ainutlaatuinen luonto, joka antaa voimaa niin keholle kuin myös mielelle vuodenajoista riippumatta. Talvella Rukalla koristaa tykkylumet, syksyllä ruskan eri värit Karhunkierroksella, kesällä ja keväällä aurinko saapuu pitkän kaamoksen jälkeen lämmittämään meitä. En turhaan hehkuta Kuusamoa sillä se valittiin ylivoimaisesti Suomen kauneimmaksi kunnaksi. Näin meille kertoo Iltasanomat artikkelissaan (26.9.2019). Kuusamo sai yhteensä yli kahdeksantoistatuhatta ääntä.

Kaunein kunta titteli ei kuitenkaan kerro kokonaiskuvaa kaupungin sisällä. Myös Kuusamossa on paljon vaiettua surua ja pahaa oloa, koulukiusaamista, väkivaltaa, ahdistusta, masennusta, alkoholismia ja ikävä kyllä myös huumeita. Emme elä lintukodossa, Kuusamon kokoisessa pikku kaupungissa asustaa noin viisitoistatuhatta ihmistä. Paha olo on käsin kosketeltavissa. Monet nuoret kokevat etteivät saa apua tai jos apua hakee saa vain vähättelyä.

Sairastuin keskivaikeaan masennukseen yli kolme vuotta sitten. Käppäilin neljätoistavuotiaana kuraattorin toimistoon ja sanoin "En jaksa enää." Olin taistellut ennen pitkään koulukiusaamista ja henkistä väkivaltaa vastaan. Enää en jaksanut olla jatkuvasti se vahva ihminen ja lopulta mieleni otti lopputilin ja minun oli pakko hakea apua itse, koska kukaan ympärilläni ei huomannut miten paha olo minulla oli, vaikka he tiesivät mitä kävin läpi. Kuraattorin avulla sain apua kaupungin perheneuvolasta. Kävin siellä kaksi vuotta eikä mikään oikeastaan muuttunut mihinkään suuntaan. Masennukseni pahentui, paha olo lisääntyi, viiltely lisääntyi ja painajaiset lisääntyi. Tämä johtui siitä, etten löytänyt säveltä terapeuttini kanssa ja minä vain junnasin paikoillani. Jäin paskojen asioiden vangiksi enkä löytänyt ulos pääsyä. Minua turhautti tilanne, koska halusin elämässäni eteenpäin. Lopulta masennukseni pahentui niin paljon, että keväällä olin valmis tappamaan itseni. Silloin vasta pääsin osastohoitoon, sain lääkitykset ja oikeanlaista psykoterapiaa.

Tuntui, että silloin vasta minut ja ongelmani alettiin ottaa tosissaan. Olin silloin luovuttamispisteessä. En enää jaksanut sitä. Henkisen väkivallan käsittelyyn sain apua vasta keväällä uuden psykoterapeutin kanssa. Kävi ilmi, että kokemastani on muodostunut trauma. Ja tämän trauman kanssa elän koko loppuelämän, vaikka arpi meneekin umpeen, se ei koskaan katoa lopullisesti. Joudun vain elämään asian kanssa. Enkä minä päässyt edes Ouluun osastolle, koska sinne on pitkät jonot. Pääsin omalla paikkakunnalla osastolle, mutta sinnekin vain vanhempieni suostumuksella, kun olen alaikäinen ja kyseinen osasto ei ole nuorille suunnattu. Tämä kertoo minulle aika paljon. Meillä on niin paljon pahoin voivia nuoria, ettei meillä ole kohta tarjota edes osastopaikkaa tai hyvinvointivaltiossa meillä ei ole varaa hankkia myös pienille paikkakunnille nuorille psykiatrinen osasto. Välillä tunnen eläväni pahoinvointivaltiossa. Ennaltaehkäisyyn tulisi panostaa enemmän, sillä jokainen henki on arvokas.

Katsoin Ylen A-studio jakson nuorten mielenterveyspalvelut tuuliajoilla (30.9.2019). Jaksossa paneuduttiin siihen miksi ahdistuneita nuoria pallotellaan luukulta toiselle ja miksi avun saaminen on niin vaikeaa. Olin järkyttynyt, kun kuulin muidenkin nuorien kokemuksia. Tilastot huusivat sitä miten pitkällä ongelmat ovat, koska Oulussa vuonna 2018 Yliopistosairaalan nuorisopsykiatrian lähetysmäärät olivat kolmesataaviisikymmentäkuusi kappaletta ja määrä on kasvanut entisestään viidelläkymmenellä prosentilla. Lisäksi Suomen sairaimmat alueet ovat Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Pohjanmaa. Kyseiseen alueeseen kuuluu myöskin Kuusamo ja nämä alueet kirkuivat punaista. En millään pysty käsittämään ja ymmärtämään, että alue joka kirkuu punaista, siellä ei ole nuorisopsykiatrista osastoa. Oulu ei kauheasti palvele, kun jonot ovat pitkiä. Lisäksi Kuusamossa pitäisi olla enemmän psykoterapeutteja, että mahdollisimman nopeasti saisi varattua ajan eikä tarvitsisi odottaa liian pitkään.

Meidän jokaisen mieli voi sairastua, siksi olisi tärkeää, että tabu mielenterveysongelmien ympärillä häviäisi. Ei se katso ihmistä kehen pommi osuu. Eikä minun tarinani ole yksittäistapaus. Näitä tarinoita on lukuisia ja tämä on vain yksi niistä vaietuista tarinoista. Sain vihdoinkin ääneni kuuluviin ja toivon, että tämä herättäisi etenkin päättäjät miettimään. Pikkukaupungit eivät voi jäädä syrjään. Miten meidät huomioidaan? Vai unohdetaanko meidät kokonaan ja jätetään omien ongelmien nojaan. Sanotaan, että nuorissa on tulevaisuus, mutta tätä menoa emme voi olla rakentamassa tulevaisuutta jos meidän auttamiseen ei löydy rahaa. Tulevaisuus voidaan luoda yhdessä jos siihen ei laiteta esteitä.

Uskon, että luonnon avulla ja sen voimalla moni jaksaa Kuusamossa mielensä kanssa. Ilman sitä meillä ei olisi mitään.

- Janna Käsmä, 17v

Kirjoittaja on työharjoittelussa NoSe ry:n ONKI-hankkeessa